Seura
Kuopion Reipas ry
Kuopion Reipas järjestää ympärivuotista lasten, nuorten, aikuisten, kilpa- ja huippu-urheilijoiden sekä kuntoilijoiden yleisurheilupohjaista toimintaa ja valmennusta sekä muita liikuntapalveluita Kuopiossa. Seura järjestää tavoitteidensa mukaisia tapahtumia ja kilpailuja. Seura tuottaa yleisurheilu- ja juoksupalveluita yrityksille ja yhteisöille. Parayleisurheilu on osa seuran toimintaa.
Missio
Yhdessä kohti huippua
Kuopion Reipas kasvattaa yleisurheilijoita ja joukkueita, jotka tavoittelevat menestystä määrätietoisesti ja laadukkaasti-yhdessä.
Tarjoamme kaikille mahdollisuuden kasvaa urheilijoina, kehittyä huipulle omalla polullaan ja kokea kilpailun ja onnistumisen iloa osana kannustavaa yhteisöä.
Visio
Itä-Suomen johtava ja Suomessa tunnettu, menestyvä yleisurheiluseura.
Keinot
Meillä on selkeä urheilijan polku, jolla jokainen voi edetä omaa tahtiaan. Polulla on mahdollisuudet edetä Suomen huipulle.
Valmennus on laadukasta ja hyvin suunniteltua. Jokaiselle löytyy paras tapa päästä tuloksiin.
Kasvatamme yksilöurheilijoita, mutta toimimme joukkueena.
Teemme yhdessä. Harjoituksissa, kilpailuissa ja tapahtumissa tuomme ihmiset yhteen. Talkoolaisten ja yhteistyökumppaneiden panos on meille tärkeä, arvostamme heitä.
Seuran talous hoidetaan vastuullisesti, jotta toimintamme voi jatkua ja kasvaa.
Olemme haluttu urheiluseura ja yhteistyökumppani.
A
R
V
O
T
Urheilullisuus – Tavoitteellisuus – Laatu – Yhteisöllisyys
Epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisy
Me, Kuopion Reippaassa, haluamme tarjota jokaiselle yhdenvertaisen mahdollisuuden harrastaa.
Tämä näkyy toiminnassamme koulutettuina ohjaajina, jotka osaavat tarvittaessa puuttua erilaisiin epäasiallisiin tapahtumiin harjoituksissa ja niiden ulkopuolella. Opastamme omia harrastajiamme yhdenvertaiseen toimintaan niin Kuopion Reippaan toiminnassa kuin sen ulkopuolellakin.
Ohjaajamme ja valmentajamme ovat käyneet Olympiakomitean Vastuullinen Valmentaja -kurssin.
Epäasiallisen käytöksen yhteyshenkilöt seurassa:
Jonna Kettunen, toiminnanjohtaja p. 050 361 2596, jonna.kettunen(at)kuopionreipas.fi
Aku Tuppurainen
p. 040 673 6924
SUEK ILMO -palvelu
Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee doping-, kilpailumanipulaatio- tai katsomoturvallisuusrikkomusta tai muuta eettistä rikkomusta urheilussa. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilijoita ja urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.
ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäilyttävästä toiminnasta.
Kuopion Reipas tarjoaa monipuolista ja vastuullista liikunta- ja kilpaurheilutoimintaa jokaiselle!
