Reipas liikuntakerho

Liikunnan riemua ja yleisurheilun iloa keväällä 2026! Reipas liikuntakerho on koulupäivän jälkeen toteutettava liikuntakerho, jonka sisältö koostuu monipuolisesta liikunnasta, tavoitteena lisätä koululaisten aktiivisuutta ja liikkumista. 

MIKÄ ON REIPAS LIIKUNTAKERHO?

Koulupäivän jälkeen toteutettava liikuntakerho, jonka sisältö koostuu monipuolisesta liikunnasta, tavoitteena lisätä koululaisten aktiivisuutta ja liikkumista. Kerhossa pääsee myös samalla tutustumaan yleisurheilun maailmaan. Tärkeintä on kuitenkin tarjota iloista liikuntaa ja yhdessäoloa tutussa ympäristössä, kodin lähellä, heti koulupäivän jälkeen.

Maksuttomien liikuntakerhojen tehtävänä on mahdollistaa lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuus, lisätä lasten ja nuorten liikunnallista osaamista ja tarjota maksutonta toimintaa osallisuuden ja kehittymisen tukemiseen.
Reipas liikuntakerhojen tarkoituksena on aktivoida ensisijaisesti vähän liikkuvia ja harrastustoiminnan ulkopuolella olevia lapsia mukaan.  

Toiminta on kaikille avointa ja mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä max. 25 osallistujaa.

Kerhoon osallistuminen ei edellytä taso- tai taitovaatimuksia.

Lapset pääsevät osallistumaan toiminnan sisällön suunnitteluun yhdessä ohjaajan kanssa.

Pääosin toteutus tapahtuu koulun salissa, mutta kerhotoiminnassa voidaan hyödyntää myös koulun piha-aluetta ja tarpeen vaatiessa koulun lähellä olevia liikuntapaikkoja.

Kerhokertoja on kevään aikana 10 ja kerho on osallistujille maksutonta.

Liikuntakerhot kokoontuvat

Maanantaisin klo. 15-16 Martti Ahtisaaren koululla
Keskiviikkoisin klo. 14-15 Kettulan koululla

Kerhot alkavat Martti Ahtisaaren koululla viikolla 11 ja Kettulan koululla viikolla 12. 

Loma-aikoina ei järjestetä kerhotoimintaa.
Kevään 2026 aikana kerhokerrat ajoittuvat viikoille 11–21.

Liikuntapaikkana toimii pääosin koulun sali ja koulun lähiympäristö.
Ensimmäisellä kerralla kokoonnutaan liikuntasalissa.

Ilmoittautuminen liikuntakerhoon tapahtuu alla olevalla lomakkeella.
Huom! Mukaan mahtuu 25 lasta/ kerho ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kerhotoiminnan järjestää Kuopion Reipas ry ja seura on vakuuttanut kerhoihin osallistuvat lapset.

Lisätietoja liikuntakerhosta ja Kuopion Reippaan toiminnasta

Riia Tanninen
Nuorisokoordinaattori
050 5477 559
riia.tanninen(at)kuopionreipas.fi

Ilmoittaudu mukaan


Scroll to Top